Onkmul jumalaa?

Mikä se o?

Taivaa isä? Kuimää ottasi jonku partajäärä posmittaa mua komennoil-
voiha mää men armeijaa jos mää semmost kaipaa.

Maaäiti? Oravat loikkis olkapäil, kasvit versos helmoist ja
raikas vesi pisarois palmikoitte päist.
Se silittäs mua hiuksist ja korjais, mitä o rikki menny.

Mut oliha mul jo äiti – oli sillo ko mää oli laps ja ov viäläki.
Kai mää ny aikune ihminen hetke itekki pärjää.

Ja jos mää ittelleni jumalan ota,
ni miks mää valittisi jotai täst mailmast.
Eiksen pitäs selittää jotai siit tuntemattomast?

Jos mää tahro tiätää millai kukka tuaksuu,
ni mää sitä haista.
Jos mua kiinnostaa se väri tai muato,
mää kääntele sitä valos ja kattele sitä silmilläni.

Mut jos mää tahro tiätää, miks mää ilahru ko mu miäs tua mul sellase,
ommu turha jääd sihe sitä kukkaa nuuskii ja tuijottelee.
Sev vastaukse mää löyrä mailmakarta ensimmäiselt ja viimiselt valkoselt läntilt-
minust ihmisest ittestäni.

Siält mää taida kattoo olisko samal sitä jumalaaki.

Vapaure filosofiast, luku 4

Mää nojaa mukavast tualis ja laita silmäk kii.

Mää kuuntele sirinät, sirkutust ja pörinät ja

hymyile ko ajattele kuulevani lintui lentämisest tuleva ääne.

Iskevä kobra nopeudel mää avaa silmä-

mut kaik näyttää samalt ko äskenki.

Mää nojaa taas, enkä luavuta. Mää ole se,

ketä koittaa saad mailma kii olemattomuurest.

Vapauden filosofiaa, luku 2

Kui mää lainkaa tääl olenkaa, olenkmää ihmine vai apina –
miältäk vai materiaa
se minu olemise laatu?
Saankmä itte päättää, josko mää juakse, lennä
vai kaadu?
Mää tahdo erottautuu mailmast
ja mää tahro et se ottaa mu sylii,
istuttaa mu polvel ja kertoo kui vaste mää tääl ole.