Mää ole syäjätär

Mää istu bussis penkil tavallise näkösen.
Mää raahaa kauppakassei käsivarret pitkin.
Mu laps kiukuttelee ko ei se saa jäätelöö
ja mää tiuski sil väsyneen ja vihasen räntäsateest,
ressist, kylmäst ja näläst.

Mää mulkoile pahast etuilevii, liikahajuvesisii,
rumii, tavallise näkösii, opiskelijoit, humalaisii,
koirii, lastevvaunui, näyteikkunoit, itteeni.
Mu lähel hyvä tuuli happanee
ja vauvat alkaa itkee.

Mää luule putoovani katuu jossemmää
saa kirkuu täysil kaikkii tuntemiini kirosanoi.
Mut emmää jaks huutaa
ja niim mää ala pudot.

Mää leiju ko kuallu lehti alaspäi
iha ko olisin syäny oma sialuni.

28.9.2011

Mää ole ihmees.

Mu ei palel sormet.

Mu ei palel varpaat

mut mu kenkä komehtu

ko mää unohdi viäd se ilmastoituu huaneesee.

Toivottavast mää säily homehtumati

vaikken joka yä haluiskaa ilmastoid.

 

Mää tule tyhjyydest ja hiljasuudest ja pimeydest.

Tääl o nii paljo täyteyt, äänt ja valoo, et mul menee viikkoi ko piänes laatikos,

jost mää vaa välil ravota kant ja nää yhde asia lisää kerral.

 

Auringo paistaes o helppoo,

laitav vaa viiskymppist aurinkorasvaa ja lähde snorklaa muitte turistie sekaa,

kattoo kaloi, ostaa pojal limuu ja jäätelöö.

 

Sadepäivän mää tarttisi henkist suajakerroint.

Sadepäivän mää pesetä pyykkei eurol kilo ja miäti onk siivooja palkkaamine

kahdel ja pualel eurol tunti mätää siirtomaaeurooppalaisuut

vai paikallise taloude tukemist.

 

Kosk mangot maistuu makeemmilt

ja merel o lämmin syli,

mää tee sovitustyät lukemal Sofi Oksase ”Stalini lehmät” .

Siit tulee kurja olo. Ninko syksyl kuuluu ol.

Huamen mää mene taas uimaa!