Mul on tämmöne keho.
Se o sitkee. Se o hauras.
Mää ole se tyäkalukseni tehny
ja ninko hikipaja pomo mää ota siit kaike irti.
Mää ajattele omistavani se.
Välil mää ajattele olevani se.
Se palvelee mua hyvi.
Se antaa mu käyttöö tunteet ja aistit.
Se laittaa mul laput silmil ja tulpat korvii.
Se tarvii lepoo vaik mul o viä taivas kannateltavan
ja vuaret siirrettävän.
Se tarvii polttoainet, vaik viimenenki murena o syäty
eikä lisää ol tulos.
Se tarvii myätätuntoo, mut tyytyy se myrkkyynki.
Se palaa loppuu
sisältäessää mu kirkkaa, häikäsevä valoni
ja mu musta, sokaiseva ja teräväkyntise pimeyteni.
Se huutaa
ja se huuto on mailmakaikkeure astia.
Nanna 
Mar 06, 2011 @ 19:49:33
Kiitos! Vaikka mie ite puhunkii tätä tämmöstä Savo-Karjalan murretta, niin hyvin tulit ymmärretyks, johtuu varmaan siitä, jotta mie oon Heli Laaksoseni lukenu, eikä tuo porilaisten murre nyt niin hirveesti siitä eroa. Murteet on ihania ja rikkaus ja vaikka mie tääl Itä-Suomes asunkii, nii silti ne Lounais-Suomen suunnan murteet on jotenki sydäntä lähellä 🙂 Tulen jatkossakii ehottomasti näitä lukemaan 🙂