Mul on tämmöne keho.
Se o sitkee. Se o hauras.
Mää ole se tyäkalukseni tehny
ja ninko hikipaja pomo mää ota siit kaike irti.
Mää ajattele omistavani se.
Välil mää ajattele olevani se.
Se palvelee mua hyvi.
Se antaa mu käyttöö tunteet ja aistit.
Se laittaa mul laput silmil ja tulpat korvii.
Se tarvii lepoo vaik mul o viä taivas kannateltavan
ja vuaret siirrettävän.
Se tarvii polttoainet, vaik viimenenki murena o syäty
eikä lisää ol tulos.
Se tarvii myätätuntoo, mut tyytyy se myrkkyynki.
Se palaa loppuu
sisältäessää mu kirkkaa, häikäsevä valoni
ja mu musta, sokaiseva ja teräväkyntise pimeyteni.
Se huutaa
ja se huuto on mailmakaikkeure astia.
Nanna 